maanantai, syyskuu 06, 2010
   
Fonttikoko
Kirjaudu


Tervetuloa Gay Rovaniemelle, Lapin sykkivään sydämeen!

Rovaniemi on Lapin pääkaupunki, joka sijaitsee pohjoisella napapiirillä. Etelän ja pohjoisen kohtauspaikkana Rovaniemestä on muodostunut omaleimainen ja elinvoimainen moderni kaupunki arktisen alueen rajalla.


Vuodenaikoja on näin pohjoisessa kahdeksan ja jokaista niistä määrittävät valoisuuteen, lämpötilaan ja luonnonilmiöihin liittyvät piirteet. Vaihtuvat vuodenajat tarjoavat puitteet monenlaiselle toiminnalle. Pakkaskaamoksen aikaan voi ajaa moottorikelkalla lumisessa metsässä tai joen jäällä. Keskikesän aurinko taas houkuttelee risteilylle jokiveneellä. Jokainen vuodenaika tarjoaa mahdollisuuden kokea kaupungin uudella tavalla.

Vaikka joulun aika on vain kerran vuodessa, Rovaniemellä on palanen joulua jokaisena vuodenaikana. Rovaniemi on Joulupukin kotikaupunki ja hän on Napapiirillä tavattavissa vuoden jokaisena päivänä.

Rovaniemi on Suomen 12. suurin kaupunki väestömäärältään (n. 60 000) ja Euroopan suurin kaupunki pinta-alaltaan.

Homot ja Rovaniemi
Rovaniemen Setan toiminta on pienimuotoista mutta reipasta. Keskiviikkoisin toimistolla on Avoimet ovet kuudesta kahdeksaan, jossa tarjolla on teetä ja vaihtelevantasoisia keskusteluja. Ilta jatkuu usein Kahvila Kauppayhtiössä tai muussa lähistön kuppilassa.

Rovaniemen seksuaalinen tasavertaisuus - SETA ry:n tarkoituksena on edistää homojen, lesbojen, biseksuaalien, transvestiittien ja transsukupuolisten asemaa Lapissa. Järjestö on perustettu 1991 ja se on valtakunnallisen SETA ry:n jäsenjärjestö. Rovaniemen yhdistys on valtakunnallisen SETA:n pohjoisin paikallisjärjestö. Rovaniemen SETA ry pyrkii tarjoamaan jäsenilleen ja muillekin mahdollisuuden tavata toisiaan ennakkoluulottomassa ympäristössä.

Rovaniemen Seta ja Oulun Setan ovat alkaneet julkaisemaan yhteistä jäsenlehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vaikka lehden nimi on Impulssi eli sama kuin Oulun Setan aikaisemmalla jäsenlehdellä, niin se tehdään yhteisvoimin.



Voidaksesi kommentoida tätä liity Guys.fi jäseneksi!

Ajankohtaista Gay Rovaniemi

Gay Suomi

Mainospalkki

Kirjaudu sisään