Gay Oulu - Neljä vuodenaikaa
Ouluun on helppo tulla mihin vuodenaikaan hyvänsä. Valoisat, lämpimät kesäpäivät ja kylmä, runsasluminen talvi kuuluvat kumpikin Oulun vuodenkiertoon.
Oulun kaupungin perusti Kaarle IX vuonna 1605 mantereelle Linnansaarta ja linnaa vastapäätä. Oulu sijaitsee Pohjanlahden rannalla, Oulujoen suistossa. Oulujoen suu on ikivanha kauppapaikka. Oulu on Pohjois-Suomen suurin kaupunki 130 000 asukkaan voimin.Oulu tunnetaan yhteistyökykyisistä ja osaavista ihmisistä, kehittämisaktiivisuudesta, laadukkaista palveluista, monipuolisesta elinkeinorakenteesta ja vahvasta taloudesta. Mahdollisuudet opiskeluun, työhön, tutkimukseen ja kehitykseen ovat Oulussa erinomaiset.
Homoilua OulussaOulun SETA ry on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etuja ajava kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö. Pyrimme toiminnallamme antamaan sekä jäsenillemme että myös muille mahdollisuuden tavata, keskustella ja osallistua toimintaan ennakkoluulottomassa ympäristössä.
Oma gayravintola Ouluun
Oulu saa taas vakituisesti avoinna olevan sateenkaarikansalle tarkoitetun baarin, kun Yöhuikka tekee paluun Oulun yöelämään. Avajaisia vietetään joskus (tarkista tilanne Becksun sivuilta). Yöhuikka on avoinna perjantaisin ja lauantaisin klo 23-04. Sisäänpääsy on ilmainen.
Oulussa aiemmin toiminut Bar Becksu on ollut auki vuoden päivät ainoastaan tilausravintolana. Pääasiassa Oulun Seta on järjestänyt bileensä siellä.
Voidaksesi kommentoida tätä liity Guys.fi jäseneksi!






