Joensuu - maakunnan Gaykeskus
Joensuu on vireä ja kasvava maakuntakeskus, jolla on matkailijoille paljon tarjottavaa. Kesäisen kaupungin tunnelmaa luovat karjalainen elämänmeno, keskusta monipuolisine palveluineen ja kaupungin läpi virtaava Pielisjoki monine mahdollisuuksineen.
Venäjän tsaari Nikolai I:n vuonna 1848 perustama Joensuun kaupunki on seutukuntansa keskus ja Pohjois-Karjalan pääkaupunki. Asukasluvultaan Joensuu on Itä-Suomen läänin toiseksi suurin kaupunki. Joensuussa asuu noin 72 000 ihmistä.
Joensuu sijaitsee Saimaan järvialueeseen kuuluvan Pyhäselän rannalla, johon kaupungin kahteen osaan jakava Pielisjoki laskee. Pikkukaupungista on viimeisten vuosikymmenten aikana kehittynyt elinvoimainen maakuntakeskus. Onnistuneet alueliitokset, oman läänin perustaminen ja panostaminen koulutukseen ovat olleet ratkaisevia kehityksen edellytyksiä.
Gay Joensuu - Joensuun Seta järjestää bileitä säännöllisestiHobilesin ensimmäiset bileet järjestettiin 2003 loppuvuodesta ja joulukuussa Hobilesin naistenryhmä alkoi kokoontua. Ensimmäisen toimintavuoden aikana bileitä järjestettiin suunnilleen kerran kuussa ja kävijämäärät vaihtelivat kahden- ja kuudenkymmenen välillä. Naiset kokoontuivat keilaamaan, elokuvailtoihin, saunomaan sekä pelaamaan jalkapalloa ja jääkiekkoa.
Harrastus ja vapaa-aika Gay Joensuussa
Vesikko on virkistysuimala ja riemukas kohde uimaretkille ympäri vuoden. Allasvalikoimaa on ja hierovat suihkut monitoimialtaassa sekä tasatunnein vellovat aallot keinuttavat ja virkistävät. Vesikosta löytyy kaikkea tätä: lastenallas, aaltoallas, hyppyallas, kuntouintiallas, vesiliukumäki, vesihieronta, vauvauintia, neljä saunaa (perinteinen sauna ja höyrysauna miehille sekä perinteinen sauna ja höyrysauna naisille), kuntosali, aerobic-sali ja kahvio.
Joensuun oma sateenkaaritapahtuma
Hohto -sateenkaaritapahtuman suunnittelu ensi vuodelle on polkaistu käyntiin. Tapahtuma on suunniteltu pidettäväksi 22.-28.3.2010. Otamme vastaan ideoita, tapahtumapaikkojen ehdotuksia ja talkooväkeä mukaan järjestämään Hohtoa.
Voidaksesi kommentoida tätä liity Guys.fi jäseneksi!






